Piristeen uutisia ja ajatuksia Amoy design korujeni takaa - perheestä, koirista, ruuasta, sisustuksesta ja arjen onnellisuudesta!

maanantai 21. kesäkuuta 2010

Hattuja

Vanhempi nainen käveli vastaa sunnuntaina: vaaleanharmaat housut (ohut, laskeutuva kangas - varmaankin villaa), musta 3/4-pituinen viitta (sunnuntai oli tuulinen ja harmaa päivä) ja musta kevyt lierihattu, jossa oli juuri oikeankokoinen musta kukkakoriste. Kokonaisuus oli nuorekas, tyylikäs, tasapainoinen - täydellinen. Viitan pituus ja keveys olivat asun juju, jonka ansiosta tätimäisyydestä ei ollut tietoakaan. Tämä lady kantoi vaatteensa itsevarmasti ja tiesi, mikä hänelle sopii. Juuri noin haluaisin itsekin vanheta - tai paremminkin: pysyä nuorena.

Edellisviikon maanantain aamu-TV:ssä vieraili modisti erilaisten hattujen kanssa kertomassa päähinetrendeistä ja -etiketeistä. Hatutu ovat kuulemma olleet muodissa jo pitkään. Tällä hetkellä niitä hankitaan Ascotiin (kyllä, sinne mennään Suomestakin), häihin (kutsuissa saattaa olla jopa maininta hattupukeutumisesta) ja moneen muuhun tilaisuuteen. Lauantain kuninkaallisissa häissä ei hattuja nähty, koska kyseessä oli ruotsalaisen tavan mukaan iltatilaisuus. Tiarat ja diadeemit saivat kimaltaa. Modistia se vähän harmitti, sillä tällaisten tilaisuuksien pukeutumisesta saa hyviä ideoita. Muisteli muutaman vuoden takaisia Espanjan kuninkaallisten häitä kaiholla...

Kokeilen aina tilaisuuden tullen hattuja, ja voisin olla hattuihminen. Minulle sopivat 20-luvun Mary Pickford -tyyliset kellomaiset hatut, mutta myös leveälieriset kesäihanuudet. Yhtään talvista hattua minulla ei ole, mutta muutama olkinen: viimeisin hankintani on pinkin ja sitruunan värinen Holly-hattu, joka oli pakko ostaa samanvärisen kotelomekon asusteeksi - käytännöllisin puolestaan Lontoosta vuosia sitten löytämäni kokoonkäärittävä lierihattu!

TV:ssä vieraillut modisti neuvoi hattunoviiseja tulemaan katsomaan ja keskustelemaan kaikessa rauhassa liikkeeseen. Juhlavaate tai pukukangas - ja ehkää kutsukorttikin - kannattaa ottaa mukaan, jotta oikeanvvärinen, -tyylinen ja -mallinen hattu tai hiuskoriste voidaan valita. Parempi luottaa tässäkin asiantuntija-apuun, jos ei ole varma. Olen nähnyt häissä huopahatu kesäisen mekon  parina - no, olihan se sävy sävyyn, mutta...

Kesäisin kiertelen antiikkimarkkinoita ja ihailen vanhoja hattuneuloja. Niitä en - vielä ainakaan - kerää. Kauniita koruja nekin. Hatun voi muutenkin tilanteeseen sopivasti itse koristella ja  uudistaa - uusilla tai vanhoilla koruilla, huiveilla, nauhoilla. Tai vaikka kukkakranssilla.

-nikki